perjantai 19. huhtikuuta 2013

Barbie girl


That's all ! 

Mekon suunnittelua

Pikkuhiljaa mielessä alkaa hahmottua asu, joka on siis monikäyttöinen mekko. Näin alustavasti olen ajatellut tekeväni pohjamekon tai shortsipuvun, jonka päälle tulee lisäosana lisähelma vyötäröltä alaspäin, koska usein Barbiella on moniosaisia vaatteita tai lisäosia. Ja toki joitain yksityiskohtia kaunistamaan asua. Näin mekosta tulee myös käytännöllisempi, eli lisähelman kanssa toimii esimerkiksi juhlapukuna ja helman irroittaessa menee myös ei niin juhlallisissa tilaisuuksissa esim. jatkoille lähdettäessä. Näin mekko on siis monikäyttöinen ja muokattavasissa.

Mekon tarpeellisuuden osalta taas voisi sanoa, että mekkoja tarvitsee aina ja vaikka tilaisuuksia, joissa voi käyttää mekkoa onkin harvemmin, mutta nienomaan sitä tärkeämpää sen miellyttävyys itselle ja käytön spesiaalisuus on. Usein mekot myös maksavat kaupoissa ihan mielettömän paljon, joten itse valmistamalla pääsee halvemmalla ja saa myös nimenomaan juuri semmoisen mekon kuin haluaa. Myös kierrätystä on täten mahdollista käyttää, kuten muokatessa toisesta vaatekappaleesta jotain uutta tai käyttääkseen hyödyksi kierrätysmateriaaleja. Mekkoja on myös kiva pelkästään omistaa vain omistamisen ilosta.

Työ on tarkotuksena valmistaa kone- ja käsinompelemalla. Poimutukset, saumat ja muut koneella kun taas pienemmät yksityiskohdat, kiinnistyssysteemit ja viimeistelyt käsinompelemalla.

Ajankäytön kanssa meinaa tulla kiire, koska itse ideointi ja suunnittelu prosessi vei niin kauan aikaa, mutta pari viikkoa työn valmistamiseen riittäköön (ainekin jossei muuten niin yötä päivää työskentelyä).

Kankaiden löytymisen jälkeen malli ja muut yksityiskohdat tulevat selkenemään vielä lisää. Tässä jotain ideointi/suunnittelu kuvia.





torstai 11. huhtikuuta 2013

Käsityön lukiodiplomi 2013

Tämän vuoden aiheista itselleni nappasin "Pienestä suurta". Ideana oli tutkia barbeja ja niiden asuja, pääasiassa mekkoja.

Kaivoin kaapistani lapsuudet Barbie-nuket esiin ja aloin kuvaamaan ja tutkiskelmaan niiden asuja, ja poimimaan ideoita niistä päähäni. Tutkin myös netistä monia eri sivuja ja niiden kuvie Barbieista.
Tutkimuksen kohteeksi pääsi myös real life barbie nimeltään Valeria Lukyanova’s Barbie. Hän on käynyt useissa leikkauksissa ja muissa muuttaakseen itsensä todellisen Barbien näköiseksi.

Näiden tutkiskelujen pohjalta ajattelin suunnitella asun, jonka suurennan ihmiskokoon ja muu kokonaisuus stailataan myös barbie-tyyliin. Ja tadaa, pikku Barbiesta suurenikin iso Barbie. '

Idean keksin Barbie-nukeista, ja siitä kuinka niitä verrataan nykymaailmassa ihmisiin ja siten ihmisten oletetaan olevan yhtä täydellisiä kuin Barbiet. "Pienestä suurta" -aihe sopi tähän mainiosti ja näin idea sai alkunsa ja alkoi kehittymään yhä eteenpäin. Tässä vielä vähän jotain alkuideointi kuvia blogin yläosan kollaasin lisäksi.